sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kuumalla katolla, eli aurinkokeräinten pesu

Runsaan siitepölykevään on todella huomannut kaikkialle levinneestä keltaisesta pölykerroksesta. Auto, terassi, katto -- kaikki ovat saaneet osansa. Aurinkokeräimiä katselin joku päivä sillä silmällä, että tarttis tehrä jottain. Hyvin ovat keräimet nyt varaajaa lämmittäneet, ei ole tarvinnut takkaa saatika sitten sähköä käyttää, mutta ihan kaikkein parasta tehoa ei varmaan siitepölykerroksen alta ole saatu irti.

Niinpä sitten kiipesin tänään katolle harjan kanssa ja hilasin vesiletkun perässä. Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että tässä välillä ollut öinen saderintama taisi suurimmat siitepölyt putsata, mutta tulipahan nyt homma viimeisteltyä kunnolla. Ja onhan se ehkä hyvä kerran vuodessa kiivetä katolle keräinten ja katon kunto tarkastamaan...



Keräimet ovat tänä keväänä lämmittäneet varaajaa (ja siten siis sekä lämmityksessä käytettävää vettä että käyttövettä) tähän mennessä 371 tunnin ajan. Viime vuonna oltiin samassa luvussa suurin piirtein toukokuun lopussa, eli ihan pikkaisen ollaan viime vuotta edellä.

- Jukka

torstai 24. toukokuuta 2012

Hirsitalon terveysvaikutuksista

Suomessa on n. puoli miljoonaa kesämökkiä. Into mökkeillä kertoo suomalaisten kaipuusta luonnon äärelle, mutta kertooko se, että näistä mökeistä aika harva taitaa olla betonia tai ylipäätään muuta kuin puuta, myös ihmisten tiedostetusta ja tiedostamattomasta kaipuusta puutaloon? Tiedostetusti puuta pidetään kauniina ja lämpimänä luonnonmateriaalina. Tiedostamatta puutalo erittää ainetta, joka tekee asukkaista onnellisia! Näin ainakin, mikäli uskomme Maaseudun Tulevaisuuden mainitsemaa itävaltalaistutkimusta, ja miksi emme uskoisi. Tämä aine, alfapineeni, mm. alentaa verenpainetta.

Tällainen aine on esimerkki puun fyysisistä (tai kemiallisista) terveysvaikutuksista, joista toinen on puun positiiviset vaikutukset talon sisäilman laatuun. Hirsi tasaa huoneilman kosteutta. Mutta puulla on myös positiivinen psykologinen terveysvaikutus. Tässä artikkelissa kerrotaan Japanissa ja Norjassa tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan puu ”herättää esteettistä mielihyvää, lisää levollisuutta ja sen myötä hyvää mieltä ja oloa”. Samassa artikkelissa Aalto Yliopiston professori Matti Kairi kertoo itävaltalaistutkimuksesta, jossa vertailtiin koulun luokkahuoneiden seinärakenteen vaikutusta sydämen iskutiheyteen. Yli vuoden kestäneiden tutkimusten tulos oli, että massiivipuuseinäisissä luokissa opiskelleitten nuorten pulssi oli keskimäärin 6 lyöntiä minuutissa alhaisempi kuin perinteisissä luokkahuoneissa opiskelleitten! Sillä, onko tämä nyt sitten kemiaa vai psykologiaa, ei juuri ole väliä, mutta mielenkiintoista tämä joka tapauksessa on!


Puun ja metsien terveysvaikutuksista kerrotaan myös tässä Metsäntutkimuslaitoksen ylijohtajan esityksessä, joka kylläkin menee jo puurakentamisen aihealueen ulkopuolelle, mutta on muuten varsin mielenkiintoinen.  On se puu hieno aine! :)

- Jukka

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Alkuvuoden sähkönkulutus


Kuten talomme, myös pihan tulppaanit käyttävät aurinkoenergiaa... :)

Katselin taas sähkönkulutusta, nyt alkuvuoden osalta, kun huhtikuun kulutuskin on jo tiedossa. Tammi-maaliskuun kulutus yhteensä ylitti viime vuoden kulutuksen toisin kuin aiemmin arvelin. Syynä kylläkin on helmikuu, jolloin sähköä kului jostain syystä silmiinpistävän paljon. Onhan helmikuu toki kylmin kuukausi, mutta se ei pelkästään selitä asiaa, vaan olemme jollain tavoin myös omilla toimillamme ”edistäneet” kulutusta. Todennäköisesti hyödynsimme takkaa huonommin ja olemme myös käyttäneet ”kotitaloussähköä” (eli muuhun kuin lämmitykseen) poikkeavan paljon.


Sen sijaan siinä olin aiemmissa arveluissani oikeassa, että viime vuonna kevään sähkönkulutus oli turhan suurta. Tänä vuonna laitoimme sähkövastuksen pois päältä jo huhtikuun alkupuolella, ja tulos näkyy huhtikuun sähkönkulutuksessa! Aurinkokeräimet ja tarvittaessa vesikiertotakka ovat lämmittäneet varaajan veden. Tämän ansiosta koko alkuvuoden kulutus on hieman pienempää kuin vuosi sitten. Aikalailla samalla ”hehtaarilla” (ellei peräti aarilla) kulutuksessa kuitenkin alkuvuonna ollaan.


- Jukka