Lämmin vesi valuu hanasta. Hinkkaan maalaustelaa puhtaaksi. Tiedä sitten monennettako kertaa. Muistelen kuinka rakennusvaiheessa tuttu kommentti suustani oli: ”Jatkan maalausta huomenna. Turha näitä on nyt pestä. Laitan muovipussiin.” Muutama tela ja pensseli siinä taisi tuhoutua, sillä ne ehtivät kuivua ennen maalarin paluuta työmaalle.
Ennen talon sisäpintojen viimeistelyn aloittamista mietimme pitkään, että mitä ja minne. Päädyimme siihen, että hirsipinta jää näkyviin pääosin. Jälkikäteen ajatellen olen siitä hyvin iloinen, sillä kipsiseinien tasoitus ja hiominen ei kyllä ollut minun juttuni.
Maalausurakkamme ihka ensimmäinen etappi oli keittiön hirsiseinä. Se sai verhokseen tumman saunasuojan.
Suurin osa seinistä maalattiin läpikuultavalla lakalla, josta myös puun omat kuviot kuultavat kauniisti läpi.
Muutaman hirsiseinän maalasimme valkoisella peittävällä kalustemaalilla. Kiitos rautakaupan myyjän, joka ehdotti kalustemaalia. Hieman kiiltävä pinta näyttää kivalta puuseinässä.
Suljen vesihanan. Tela on vihdoin puhdas. Kellarin viimeistelymaalaukset ovat tältä päivältä ohi. Nyt maalaushommiin tarttuminen on ollut mukavaa, mutta kyllä se silloin rakennusvaiheessa jo alkoi kyllästyttää. Onneksi apumaalareita löytyi lähisuvusta. Kiitos kaikille maalareille, hyvää jälkeä tuli!
-Elise
Upeaa jälkeä!
VastaaPoista