perjantai 22. maaliskuuta 2013

Naapurikateutta ja päivänpaistetta

Kateus vie kalatkin vedestä, ja vaikka kalat eivät liity taloomme kuin savustuspöntössä, niin harmittaahan se, kun naapurissa aurinkokeräimet jo hoitavat työtään, mutta meillä päällä on vielä 5-10 sentin lumikerros. Aurinko on paistanut kauniisti, mutta jatkuvista pakkasista johtuen lumi ei ole sulanut eikä valunut keräinten päältä. Vähän kun saisi paljasta pintaa näkyviin, niin siitä se lähtisi... Asiaa selittää myös se, että keräimet eivät ole meillä optimisuuntaan -- jos olisivat enemmän etelään, niin se auttaisi.

Plussakelejä odotellessa on takka jatkanut työtään. Viikonloppuna tartuin toimeen, joka olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten -- takan "nuohoukseen". Nokikolarilta en ole viemässä leipää, vaan noudatin viimein takan valmistajan ohjeita itse takan puhdistuksesta. Ja todellakin oli jo aikakin! Nokea ja tuhkaa oli kertynyt lämmön veteen siirtävien putkien päälle jo sellainen kerros, että sillä varmasti oli vaikutusta jo takan tehokkuuteenkin. Taas kelpaa...

Sinänsä edellisten viikonloppujen kaltaisilla aurinkoisilla keleillä riittää pelkkä aurinko lämmittämään talon, ja olenkin päivisin laittanut lämmityksen pois päältä. Yöt ovat sitten olleet eri juttu, ja kun lämmin suihkukin on aamuisin toivelistalla, niin kokonaan ei voi varaajan lämmittämisestä luopua.

- Jukka

2 kommenttia:

  1. Ovatko ne aurinkokeräimet sellaisessa paikassa, etteisieltä pääse itse poistamaan enimpiä lumia? Suomen olosuhteissa kun aurinkoa kyllä saisi jo helmikuusta alkaen... Jos sen lumen vain saisi pois niiden keräinten päältä. Se putsaaminen ei välttämättä ole kovin simppeliä, kun pitää varoa, ettei mikään vaurioidu.

    Meillä on muuten noin 15-30cm lunta aurinkoisimmalla lappeella...

    VastaaPoista
  2. Keräimet ovat talon katolla, joten kyllähän sinne pääsee, mutta olen vältellyt sinne liukastelemaan menemistä... Ja nyt sitten kävikin niin, että pieni julkinen valittaminen auttoi, ja keräimet alkoivat toimia eilen! Pienestä se on kiinni. Jos keräimet olisi jo aiemmin putsannut, niin kyllä tässä ainakin muutaman viikon olisi jo voinut aurinkoa hyödyntää. Vuosi sitten "kausi" alkoi kaksi viikkoa aikaisemmin kuin tänä vuonna.

    - Jukka

    VastaaPoista