torstai 5. syyskuuta 2013

Havaintoja passiivitalon sähkönkulutuksesta, osa 2

Edellisessä kirjoituksessa esitin talomme sähkönkulutuksen kuukausittain ja riippuen ulkolämpötilasta. Mielenkiintoista on myös tarkastella kulutusta kellonajan mukaan jaettuna.


Kuvasta erottuu heti kaksi piikkiä, jotka sijoittuvat töissäolon molemmin puolin. Selittääkö aamun piikin siis kahvinkeitin tai leivänpaahdin? Ei, vaan ennen kaikkea aamusuihku ja sitä seuraava varaajan lämmitys sähkövastuksella, ja ehkä osaltaan talvella käytettävä auton lohkolämmitin. Perustelut tälle näkyy katsottaessa kulutusta kellonajan mukaan erikseen tammikuulle ja kesäkuulle. Aamutoimet ovat samat, mutta kesällä piikkiä ei ole. Töitten jälkeen puolestaan laitetaan päälle hellaa, uunia, pyykkikonetta, tiskikonetta, televisiota, tietokonetta, jne., mikä nostaa kulutusta.



Tammikuu
Kesäkuu









Eri viikonpäivien kulutus ei merkittävästi toisistaan eroa, perjantain ja lauantain kuitenkin noustessa korkeimmalle. Sunnuntain alhaisimmalle kulutukselle löytyy itse asiassa oletettavasti sama selitys kuin jo oli esillä ja joka liittyy asukkaiden tottumuksiin: Jos viikossa on joku päivä, jolloin en käy suihkussa, niin todennäköisimmin se on sunnuntai.



Sokerina pohjalla on vielä yksi havainto, jota ei voi tehdä yllä olevista kuvaajista. Seuraamalla sähkönkulutusta eri ilmanvaihdon tehoasetuksilla, olen tullut johtopäätökseen, että kesällä ilmanvaihtokone vie n. 50 prosenttia kaikesta kuluttamastamme sähköstä! Todella iso prosentti. Kilowattitunteina se tarkoittaa n. 6-7 kWh/päivä. Tämä vastaa kyllä laitteen valmistajan ominaiskäyrää, eli sikäli se ei ole (tai siis pitäisi olla) yllätys eikä ole tarvetta epäillä mitään häiriötä toiminnassa. Talvella osuus on tietysti suhteellisesti pienempi, kun muu kulutus kasvaa.

Miten tähän voisi vaikuttaa? Lähinnä kaksi keinoa: Pienentää koneen tehoja jatkuvassa käytössä ja/tai laskea tehot tilapäisesti pienemmäksi aina, kun se on mahdollista (ei kukaan kotona). Näistä ensimmäiseen mahdollisuudet ovat rajalliset, mutta ei se poissuljettua ole (etenkään kesällä). Jälkimmäistä sen sijaan tulisi muistaa käyttää nykyistä ahkerammin. Talvella sekään ei oikein onnistu vaikuttamatta myös talon lämpötilaan.

-Jukka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti