keskiviikko 29. elokuuta 2012

Energiatehokkaan rakentamisen ongelmat ja vaihtoehdot

Oulun yliopiston arkkitehtuuri professori Jouni Koiso-Kanttila ilmaisi hiljattain huolensa suomalaisen rakentamisen laadusta ja sen vaikutuksista, kun siirrytään energiatehokkaaseen rakentamiseen. Hyvä ja asiallinen kommentti, sillä rakentamisen laadun ongelmista on viime aikoinakin ollut uutisia, mm. Helsingin Jätkäsaaren Hitas-talosta. Samalla on kuitenkin syytä karistaa mielleyhtymät, että energiatehokas rakentaminen suoraan merkitsisi home- ja muita sisäilmaongelmia.

Netin keskustelupalstoilta voi löytää kommentteja, joiden mukaan passiivitalot jotenkin erityisesti kärsisivät (tai tulisivat kärsimään) homeongelmista. Tällaisia mielipiteitä on kaikenlaisten ”asiantuntijoiden” helppo netissä heitellä ilman mitään tutkimus- tai kokemuspohjaa, ja useimmiten nimimerkkien suojissa.

Ei oikein rakennettu passiivitalo ole mitenkään altis homeongelmille. Sen sijaan ongelmia voi tulla, aivan kuten ”tavanomaisissa” taloissakin, jos on tehty rakennusvirheitä. Passiivitalojen ongelmista ilman tietopohjaa netissä vouhottavien olisikin hyvä suunnata energiansa rakentamisen laadusta huolehtimiseen, kuten professori Koiso-Kanttila tekee.

Jos oikein muserruttaisiin esitettyjen pahimpien pelkojen alla ja pidettäisiin energiatehokasta rakentamista aivan mahdottomana, niin mikä olisi vaihtoehto?

1) Ei pyritäkään rakentamaan energiapihejä taloja, vaan samanlaisia taloja kuin tähänkin asti.

    Suomalaisten ilmastopäästöistä asuminen tuottaa n. 30 %. Vaikka erilaisiakin mielipiteitä on, on aika kiistatonta, että ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöt lämmittävät maapalloa ja vaikuttavat ilmastoon kaikkialla. Ilman päästörajoituksia tuloksena on mullistuksia, jotka muuttavat totuttua maailmanjärjestystä. Tämän vuoksi suomalaisilla on velvollisuus, ja Suomi on siihen myös sitoutunut, rajoittaa päästöjään ja siten pyrkiä hillitsemään ilmastonmuutosta. Asuminen ei ole ainoa alue, jossa toimenpiteitä on tehtävä, mutta sitä ei myöskään voida ohittaa, jotta tavoitteisiin päästään.

2) Kuten edellä, mutta vähennetään energiankulutusta polttamalla takkaa niin maan perusteellisesti.

    Kuinka moni sitä takkaa sitten vapaaehtoisesti muistaisi ja jaksaisi polttaa pitemmän päälle? Voisi laiskuus iskeä. On myös hyvä huomata, että puun polttaminen takassa ei ole ihan ongelmatonta sekään pienhiukkaspäästöjen vuoksi.

3) Odotetaan, että teknologia tai muu ”kehitys” kehittyy ja aletaan vasta sitten rakentaa energiapihejä taloja.

    Saaduista kokemuksista on hyvä ja pitääkin oppia. Kun kuitenkin otetaan huomioon, mikä on asuntokannan uusiutumisvauhti (nyt rakennettavaan taloon tehdään isoja peruskorjauksia vasta usean vuosikymmenen päästä), ei asiassa voida vitkutella, vaan muutos on aloitettava nyt. Asunnonrakentajan ja –omistajan kannalta tuskin on taloudellisesti järkevää, että uuteen (mutta energiaa haaskaavaan) taloon pakotetaan lainsäätäjän toimesta tehtäväksi isoja ”energiaremontteja” viiden tai kymmenen vuoden päästä rakentamisesta.

4) Tuotetaan kaikki talojen tarvitsema energia ympäristöystävällisesti, jolloin ei ole väliä, kuinka paljon sitä kuluu.

    Tämä ei ole ihan nykypäivää vielä, olettaen, että talosta ei samalla tehtäisi energiapihiä. Mutta jos tämä olisi mahdollista, niin eikö tosiaan voisi ajatella, että talo saa kuluttaa vaikka kuinka paljon energiaa, jos se kaikki tuotetaan ympäristöä rasittamatta? Ehkäpä ei. Jos tähän tilanteeseen päästään, niin miksi energia pitäisi tuhlata asumiseen? Yhdistettynä energiatehokkaaseen taloon tästä olisi parhaimmillaan tuloksena ylijäämäenergiaa, jonka talon omistaja (tai kuka sen onkaan tuottanut) voisi myydä ja siten hyötyä taloudellisesti, ja jota samalla voitaisiin käyttää pienentämään sähköntuotannon päästöjä jossain muualla.

5) Jokin muu, mikä?

    Niin, mikä?

- Jukka

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Sataa, sataa… – Miten aurinkokeräimet ovat toimineet?


Ilmatieteenlaitoksen tiedotteet vahvistavat, että tuntuma sateisesta kesästä ei ole pelkkää kuvitelmaa. Kesäkuun sateet olivat n. 1,5 -2-kertaiset pitkän ajan keskiarvoon nähden ja heinäkuussa, vaikka alueellinen vaihtelu oli suurta, vettä tuli paikoin myös kaksinkertainen määrä suhteessa keskiarvoon.

Kun sataa, ei yleensä paista. Kun ei paista, vaikuttaa se aurinkokeräimiin. Kuinka hyvin keräimet ovat siis tänä kesänä vettä lämmittäneet?

Viime kesä oli lämmin ja aurinkoinen. Heinäkuun loppuun mennessä keräimet olivat viime vuonna lämmittäneet varaajan vettä noin 750 tunnin ajan. Tänä vuonna vastaava luku oli 720. Jäljessä siis oltiin.

Absoluuttisia tuntimääriä tärkeämpää on kuitenkin se, ovatko keräimet riittäneet käyttöveden lämmittämiseen? Ja vastaus on, että kyllä ovat. Sähkövastus on pysynyt pois päältä, eikä vettä ole takallakaan lämmitetty. Ihan kesäkuun alussa taisimme polttaa pesällisen ja nyt elokuun puolivälissä toisen, mutta siinä se sitten on.

Lisätään samaan syssyyn myös kuva alkuvuoden sähkönkulutuksesta. Kiitos huhtikuun alhaisen lukeman, vielä ollaan vähän viime vuoden kulutuksen alla. Muina kuukausina on yleensä vähän ylitetty viime vuosi, ja ainakin osaltaan tähän vaikuttaa saunan kiuas, joka ei vielä vuosi sitten tähän aikaan ollut käytössä.



Energiansäästäjän näkökulmasta ei siis syytä voivotteluun kesäsäiden puolesta.

- Jukka