Passiivihirsitalossa asuessa tulee sähkönkulutusta seurattua aika tarkasti, ihan omasta mielenkiinnosta. Sähkölaskut ovat pysyneet maltillisilla tasoilla, mutta ajatus niiden pienentämisestä entisestään itse aurinkopaneeleilla sähköä tuottamalla houkuttaa. Samalla paranisi oman talouden "huoltovarmuus".
Loppukesällä tehdyn tarjouspyyntökierroksen tulokset eivät valitettavasti kyllä rohkaise tähän investointiin. Rahaa pitäisi panna kiinni niin paljon, että odotetulla sähköntuotolla takaisinmaksuaika olisi noin 16 vuotta, vaikka vielä olettaisi sähkön hinnan nousevan n. 7% vuodessa (kuten 2002 alun ja 2012 alun välillä on tapahtunut). Ja tässä laskelmassa siis jokainen tuotettu wattitunti pitäisi joko käyttää itse tai myydä sähköyhtiölle vastaavaan hintaan. Harmi juttu.
Aiemmin laskeskelin vanhan blogijutun kommentissa aurinkokeräimien takaisinmaksuaikaa. Siinä laskelmassa päädyin kahdeksaan vuoteen, mikä on vielä järkevä. 16 vuotta on liikaa, joten paneeleja ei meille ainakaan vielä hankita.
- Jukka
Teknologian näkövinkkelistä aurinkosähkökeräin on myös paljon onglmallisempi kuin aurinkolämpökeräin. Jälkimmäisen hyötykerroin on aina yli 90% ja edellisen aina alle 20%. Kai tämäkin sitten loppupeleissä heijastuu niihin takaisinmaksuaikoihin myöskin.
VastaaPoistaJos aurinkosähköpaketti maksaa haarukassa 12-16 tonnia (vai mikä niiden hinta nykypäivänä on?), niin eikös tuulimyllypaketin saa jo 8-9 tonnilla? Olisiko se sitten sähköntuotannossa parempi? Tosin se ero, että aurinkosähköt voi myydä Fortumille (jos ei itse käytä/tarvitse), mutta ostaako tuulimyllysähköä kukaan? En tiedä.
Itse en ole saanut edes aurinkolämpökeräintä kannattamaan oman taloni laskelmissa. Paikkakin sille olisi kyllä jo valmiiksi suunniteltuna. Mutta kun tulee maamlämpö, niin se on niin halpaa, että sitä ei kannata säästellä muiden energiamuotojen avulla. Tai siis että se ei vaan kannata. Eli jos maalämmön jatkeeksi laittaa vielä aurinkolämpökeräimet, niin niistä ei saa ikinä rahojaan takaisin. Tai sitten en osaa laskea takaisinmaksuaikoja oikein.
Näin se taitaa olla, että aurinkopaneelien hyötysuhde on paljon huonompi, ja se sitten näissä laskelmissa näkyy. Meillä paneelien tarjoukset taisivat olla n. 9-12 tuhannen euron paikkeilla ulkomuistista sanottuna (kaksi eri vaihtoehtoa: 3 kW ja 4 kW).
VastaaPoistaVielä siis tarvitaan pykälä tai pari tuotekehitystä ja tuotannon halventumista, jotta paneelit oikein kannattaisivat. Paikat (mökit), joissa tulisi isoja muita kustannuksia (esim. sähkölinjojen vetämisestä), ovat sitten asia erikseen.
- Jukka
Aurinkopaneleiden hinnat ovat tippuneet viime vuosina todella paljon. Luulen että ne tulee tippumaan vielä huomattavasti kunhan kiinanpojat alkaa niitä kunnolla tuottamaan.
VastaaPoistaMeidän tulevaan taloon tulee myös maalämpö, en ole vielä tehnyt laskelmia mutta uskoisin asian olevan kuten Mika sanoi, ettei ne maksa itseään "ikinä" takaisin.
Sähkön ja energian hinta tulee varmasti nousemaan, mutta tällä hetkellä ei oikein taida aurinkopanelit kannattaa. Täytyy tutkia tilannetta kunhan hinnat vähän muuttuu...
Harrastusmielessähän noita voisi toki hommata, ja vinoilla pienellä sähkölaskulla ;)