Edellisenä sunnuntaina teimme kauniin kelin kunniaksi lyhyen pyöräretken meille uuteen kahvilaan. Jo jollain aiemmalla retkellä olimme Kahvila Leivintuvan bonganneet, mutta silloin ovi ei auennut janoisille kulkijoille. Nyt aukiolotietoja netistä tarkistaessamme huomasimmekin, että Kahvila Leivintupa sijaitsee vanhassa pystyhirsisessä rakennuksessa. Ja vaikka siis asumme pystyhirsitalossa, niin ainoat näkemämme sellaiset ovat näitä Timber Framen uusia taloja, kun taas Leivintupa on rakennettu jo 1800-luvun lopulla.
Kahvilan tavaramerkkejä ovat pannukakut ja pannukahvit, emmekä mekään niitä voineet vastustaa. Todella herkullista oli! Vanhassa blogissaan "metsänkyläläiset" kuvaavat paitsi oikean pannarireseptin etsimistä myös (ja ennen kaikkea) vanhan saunanakin toimineen hirsitalon kunnostusta kahvilaksi. Kesäkelillä nautimme tarjoilut mukavalla pihalla, mutta kurkkasimme myös idyllisiin sisätiloihin, joissa jo ajan kuluttamat, mutta vankat hirsiseinät ovat ilahduttavasti näkyvissä.
Kahvila Leivintupa kuuluu Metsänkylän Navetan mielenkiintoiseen pihapiiriin. Navetassa on myynnissä kierrätettyjä vanhoja rakennustarvikkeita ja Domus Classicassa uusia, mutta vanhan oloisia tuotteita. Kahvilan lisäksi kokonaisuuden täydentävät pihapiirissä laiduntavat alpakat. Hienoja esineitä ja hienoa kierrättämistä, ja vaikka meidän talomme tyyli on ainakin valtaosin modernimpi, täytyy näitä puoteja ja niiden pitäjiä arvostaa.
- Jukka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti