Aidan portti ja kaksikasvoinen Janus

On vain kaksi tapaa harrastaa aidanrakennusta. Nimittäin oikea ja väärä? Ei, vaan nopea ja hidas. :) Olemme kuuluneet lähinnä jälkimmäiseen kategoriaan, täytyy tunnustaa. Vaikka aita itsessään nousi jo viime vuonna, niin aitaan jätettyyn aukkoon istuva portti on nähnyt vasta nyt päivänvalon.

Portin tekeminen ei ole mitään rakettitiedettä (eli suomeksi ydinfysiikkaa), lähinnä mietitytti, miten välttää portin notkahtaminen ja paljonko pitäisi sittenkin jättää rakoa aukon ja portin väliin. Itse aita on umpiaita ja molemmin puolin paneloitu, joten halusin myös portista samanlaisen. Yhtä paksua en siitä kuitenkaan tehnyt, se olisi nostanut painoa liikaa. Tai niin fundeerasin.

Ja kuinkas sattuikaan, portintekijöiden ammattikunnan suojeluspyhimys oli suosiollinen, ja ainakin näin alkuun onnistuin kuin onnistuinkin välttämään portin notkahtamisen. Jää nähtäväksi, miten se tuosta elää. Muutenkin ihan kelpo portti, eli kevyt taputus selkään ja kohti uusia askareita.

- Jukka

P.S. Google paljastaa, että jos portintekijöillä ei omaa suojeluspyhimystä olekaan, niin ovilla ja porteilla oli roomalaisessa mytologiassa oma jumalansa, Janus. Hämmästyttävää... Kaksikasvoinen Janus -- kaksipuolinen portti...

Naapurikateutta ja päivänpaistetta

Kateus vie kalatkin vedestä, ja vaikka kalat eivät liity taloomme kuin savustuspöntössä, niin harmittaahan se, kun naapurissa aurinkokeräimet jo hoitavat työtään, mutta meillä päällä on vielä 5-10 sentin lumikerros. Aurinko on paistanut kauniisti, mutta jatkuvista pakkasista johtuen lumi ei ole sulanut eikä valunut keräinten päältä. Vähän kun saisi paljasta pintaa näkyviin, niin siitä se lähtisi... Asiaa selittää myös se, että keräimet eivät ole meillä optimisuuntaan -- jos olisivat enemmän etelään, niin se auttaisi.

Plussakelejä odotellessa on takka jatkanut työtään. Viikonloppuna tartuin toimeen, joka olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten -- takan "nuohoukseen". Nokikolarilta en ole viemässä leipää, vaan noudatin viimein takan valmistajan ohjeita itse takan puhdistuksesta. Ja todellakin oli jo aikakin! Nokea ja tuhkaa oli kertynyt lämmön veteen siirtävien putkien päälle jo sellainen kerros, että sillä varmasti oli vaikutusta jo takan tehokkuuteenkin. Taas kelpaa...

Sinänsä edellisten viikonloppujen kaltaisilla aurinkoisilla keleillä riittää pelkkä aurinko lämmittämään talon, ja olenkin päivisin laittanut lämmityksen pois päältä. Yöt ovat sitten olleet eri juttu, ja kun lämmin suihkukin on aamuisin toivelistalla, niin kokonaan ei voi varaajan lämmittämisestä luopua.

- Jukka

Omavaraisuutta aurinkopaneeleilla?

Passiivihirsitalossa asuessa tulee sähkönkulutusta seurattua aika tarkasti, ihan omasta mielenkiinnosta. Sähkölaskut ovat pysyneet maltillisilla tasoilla, mutta ajatus niiden pienentämisestä entisestään itse aurinkopaneeleilla sähköä tuottamalla houkuttaa. Samalla paranisi oman talouden "huoltovarmuus".

Loppukesällä tehdyn tarjouspyyntökierroksen tulokset eivät valitettavasti kyllä rohkaise tähän investointiin. Rahaa pitäisi panna kiinni niin paljon, että odotetulla sähköntuotolla takaisinmaksuaika olisi noin 16 vuotta, vaikka vielä olettaisi sähkön hinnan nousevan n. 7% vuodessa (kuten 2002 alun ja 2012 alun välillä on tapahtunut). Ja tässä laskelmassa siis jokainen tuotettu wattitunti pitäisi joko käyttää itse tai myydä sähköyhtiölle vastaavaan hintaan. Harmi juttu.

Aiemmin laskeskelin vanhan blogijutun kommentissa aurinkokeräimien takaisinmaksuaikaa. Siinä laskelmassa päädyin kahdeksaan vuoteen, mikä on vielä järkevä. 16 vuotta on liikaa, joten paneeleja ei meille ainakaan vielä hankita.

- Jukka

Talvi tuli passiivihirsitaloon

Ensilumi valkaisi eilen maiseman niin Hämeenlinnassa kuin laajemminkin Etelä-Suomessa. Toisin kuin yleensä, kyseessä ei ollut vain päivän visiitti, vaan lumi näyttää pysyvän maassa ainakin viikonlopun yli. Sään kylmeneminen on tietysti jo tarkoittanut lämmityskaudan alkamista myös passiivihirsitalossa. Sähkövastus meillä ei kyllä ole vielä päällä, ja kun aurinkokeräimetkään eivät ole nyt juurikaan lämpöä tuottaneet (lokakuu on ollut pilvinenkin), niin veden lämmitystä on hoitanut takka. Varaajasta lämpö siirtyy ilmaan, jota ilmanvaihto taloon puhaltaa.

Sähkönkulutuksen seurannan sivutuotteena on kertynyt tietoa myös Hämeenlinnan lämpötiloista. En tiedä, mistä sähköyhtiö tietonsa saa, eli kuinka absoluuttisen luotettavaa tämä on, mutta tältä alkuvuosi joka tapauksessa näyttää:

Talvella oli lämpimämpääkin kuin viime vuonna, mutta kesä taas on ollut kylmempi. Vastaa kyllä oman kehon havaintoja. Ja vastaa myös aurinkokeräinten toimintatunteja. Viime vuonna keräimet toimivat 997 tunnin ajan. Tänä vuonna mittarissa on toistaiseksi 962 tuntia ja sen paikkeillehan se taitaa jäädä.

- Jukka

Energiatehokkaan rakentamisen ongelmat ja vaihtoehdot

Oulun yliopiston arkkitehtuuri professori Jouni Koiso-Kanttila ilmaisi hiljattain huolensa suomalaisen rakentamisen laadusta ja sen vaikutuksista, kun siirrytään energiatehokkaaseen rakentamiseen. Hyvä ja asiallinen kommentti, sillä rakentamisen laadun ongelmista on viime aikoinakin ollut uutisia, mm. Helsingin Jätkäsaaren Hitas-talosta. Samalla on kuitenkin syytä karistaa mielleyhtymät, että energiatehokas rakentaminen suoraan merkitsisi home- ja muita sisäilmaongelmia.

Netin keskustelupalstoilta voi löytää kommentteja, joiden mukaan passiivitalot jotenkin erityisesti kärsisivät (tai tulisivat kärsimään) homeongelmista. Tällaisia mielipiteitä on kaikenlaisten ”asiantuntijoiden” helppo netissä heitellä ilman mitään tutkimus- tai kokemuspohjaa, ja useimmiten nimimerkkien suojissa.

Ei oikein rakennettu passiivitalo ole mitenkään altis homeongelmille. Sen sijaan ongelmia voi tulla, aivan kuten ”tavanomaisissa” taloissakin, jos on tehty rakennusvirheitä. Passiivitalojen ongelmista ilman tietopohjaa netissä vouhottavien olisikin hyvä suunnata energiansa rakentamisen laadusta huolehtimiseen, kuten professori Koiso-Kanttila tekee.

Jos oikein muserruttaisiin esitettyjen pahimpien pelkojen alla ja pidettäisiin energiatehokasta rakentamista aivan mahdottomana, niin mikä olisi vaihtoehto?

1) Ei pyritäkään rakentamaan energiapihejä taloja, vaan samanlaisia taloja kuin tähänkin asti.

Suomalaisten ilmastopäästöistä asuminen tuottaa n. 30 %. Vaikka erilaisiakin mielipiteitä on, on aika kiistatonta, että ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöt lämmittävät maapalloa ja vaikuttavat ilmastoon kaikkialla. Ilman päästörajoituksia tuloksena on mullistuksia, jotka muuttavat totuttua maailmanjärjestystä. Tämän vuoksi suomalaisilla on velvollisuus, ja Suomi on siihen myös sitoutunut, rajoittaa päästöjään ja siten pyrkiä hillitsemään ilmastonmuutosta. Asuminen ei ole ainoa alue, jossa toimenpiteitä on tehtävä, mutta sitä ei myöskään voida ohittaa, jotta tavoitteisiin päästään.

2) Kuten edellä, mutta vähennetään energiankulutusta polttamalla takkaa niin maan perusteellisesti.

Kuinka moni sitä takkaa sitten vapaaehtoisesti muistaisi ja jaksaisi polttaa pitemmän päälle? Voisi laiskuus iskeä. On myös hyvä huomata, että puun polttaminen takassa ei ole ihan ongelmatonta sekään pienhiukkaspäästöjen vuoksi.

3) Odotetaan, että teknologia tai muu ”kehitys” kehittyy ja aletaan vasta sitten rakentaa energiapihejä taloja.

Saaduista kokemuksista on hyvä ja pitääkin oppia. Kun kuitenkin otetaan huomioon, mikä on asuntokannan uusiutumisvauhti (nyt rakennettavaan taloon tehdään isoja peruskorjauksia vasta usean vuosikymmenen päästä), ei asiassa voida vitkutella, vaan muutos on aloitettava nyt. Asunnonrakentajan ja –omistajan kannalta tuskin on taloudellisesti järkevää, että uuteen (mutta energiaa haaskaavaan) taloon pakotetaan lainsäätäjän toimesta tehtäväksi isoja ”energiaremontteja” viiden tai kymmenen vuoden päästä rakentamisesta.

4) Tuotetaan kaikki talojen tarvitsema energia ympäristöystävällisesti, jolloin ei ole väliä, kuinka paljon sitä kuluu.

Tämä ei ole ihan nykypäivää vielä, olettaen, että talosta ei samalla tehtäisi energiapihiä. Mutta jos tämä olisi mahdollista, niin eikö tosiaan voisi ajatella, että talo saa kuluttaa vaikka kuinka paljon energiaa, jos se kaikki tuotetaan ympäristöä rasittamatta? Ehkäpä ei. Jos tähän tilanteeseen päästään, niin miksi energia pitäisi tuhlata asumiseen? Yhdistettynä energiatehokkaaseen taloon tästä olisi parhaimmillaan tuloksena ylijäämäenergiaa, jonka talon omistaja (tai kuka sen onkaan tuottanut) voisi myydä ja siten hyötyä taloudellisesti, ja jota samalla voitaisiin käyttää pienentämään sähköntuotannon päästöjä jossain muualla.

5) Jokin muu, mikä?

Niin, mikä?

- Jukka

Sataa, sataa… – Miten aurinkokeräimet ovat toimineet?

Ilmatieteenlaitoksen tiedotteet vahvistavat, että tuntuma sateisesta kesästä ei ole pelkkää kuvitelmaa. Kesäkuun sateet olivat n. 1,5 -2-kertaiset pitkän ajan keskiarvoon nähden ja heinäkuussa, vaikka alueellinen vaihtelu oli suurta, vettä tuli paikoin myös kaksinkertainen määrä suhteessa keskiarvoon.

Kun sataa, ei yleensä paista. Kun ei paista, vaikuttaa se aurinkokeräimiin. Kuinka hyvin keräimet ovat siis tänä kesänä vettä lämmittäneet?

Viime kesä oli lämmin ja aurinkoinen. Heinäkuun loppuun mennessä keräimet olivat viime vuonna lämmittäneet varaajan vettä noin 750 tunnin ajan. Tänä vuonna vastaava luku oli 720. Jäljessä siis oltiin.

Absoluuttisia tuntimääriä tärkeämpää on kuitenkin se, ovatko keräimet riittäneet käyttöveden lämmittämiseen? Ja vastaus on, että kyllä ovat. Sähkövastus on pysynyt pois päältä, eikä vettä ole takallakaan lämmitetty. Ihan kesäkuun alussa taisimme polttaa pesällisen ja nyt elokuun puolivälissä toisen, mutta siinä se sitten on.

Lisätään samaan syssyyn myös kuva alkuvuoden sähkönkulutuksesta. Kiitos huhtikuun alhaisen lukeman, vielä ollaan vähän viime vuoden kulutuksen alla. Muina kuukausina on yleensä vähän ylitetty viime vuosi, ja ainakin osaltaan tähän vaikuttaa saunan kiuas, joka ei vielä vuosi sitten tähän aikaan ollut käytössä.

Energiansäästäjän näkökulmasta ei siis syytä voivotteluun kesäsäiden puolesta.

- Jukka

Maakairausta eli aidan perustuksia

Meidän rakennusprojektissamme on pihalla vielä yksi suurempi ponnistus jäljellä – aidan tekeminen. Aidan toteutustapaa on pohdittu passiivisesti ja aktiivisesti jo jonkin aikaa. Toisaalta emme ole halunneet valaa harkoista raskasta perustusta aidalle ja toisaalta maahan lyötävät kiilamaiset pilarijalat ovat epäilyttäneet tukevuutensa puolesta. Ruuvipaalujakin olemme harkinneet, mutta ne ovat aika tyyriitä ja lähistölläkin on esimerkkejä siitä, että ne on vaikea saada suoraan. Olemme siis päätyneet harjateräs-betonivalu-pilarikenkä-yhdistelmään. Ja aita on tekemistä vaille valmis! :)

Viime viikonloppuna kyllä aloitin konkreettisetkin toimenpiteet aidan toteuttamiseksi. Jossain vaiheessa tietoa etsiessä tuli netissä vastaan maakaira. Kovin paljon en käyttökokemuksia löytänyt, joten sen toimivuudesta varsinkaan meidän pihassamme en voinut olla varma, mutta tilasin sellaisen kuitenkin vähän kokeilumielessä. Paketin saavuttua tehdyt koekairaukset antoivat varovaisen positiivista, mutta myös negatiivista signaalia. Viime viikonloppuna pääsin sitä kunnolla käyttämään.

Multaan, saveen ja hiekkaan kaira upposi kuin, jos ei nyt sentään kuuma, niin kylmä veitsi voihin. Vastaan ei tullut isoja kiviä ja pienemmät, kairausta haittaavat, sain helposti irti pienellä puutarhan istutuslapiolla. Ehkä rautakankeakin tuli pari kertaa käytettyä, eli ei työ ihan pelkkää kairaamista ollut, mutta mitään todellisia ongelmia ei tullut vastaan. Kuitenkin sitten kun siirryin tonttia aiemmin halkoneen pyörätien alueelle, ei työ olisi pelkällä kairalla onnistunut. Kiviä, pääosin onneksi pieniä, oli kiven perään, ja jossain vaiheessa oli jopa helpompaa hakata kangella montun pohjaa ympäriinsä ja kairata sitten irtomaa pois (yleensä ensin käsin kivet poistaen). Selvästi työläämpää siis, mutta lopputulos oli sama. Halutunlainen reikä syntyi, yksi toisensa perään.

Ihan toimiva peli maakaira siis oli, vaikkakin hyödyllisyys (tai ainakin käytön helppous) on pitkälti maaperän laadusta kiinni. Kovin monipuolisesta työkalusta tosin ei ole kyse. Maakairalla voi tehdä reiän maahan ja lisäksi sillä voi tehdä, no, toisen reiän maahan…

Muutama vaihe on kuitenkin vielä edessä rei'istä aidaksi... Työ jatkuu taas tulevana viikonloppuna.

- Jukka